Hei,

Kuten osa teistä on huomannutkin, yhdistyksen toiminnanjohtaja on vaihtunut edeltäjäni siirryttyä eläkkeelle. Aloitus on ollut työntäyteinen, joten esittäytyminen tulee näin hieman viiveellä.

Olen Sami Hoisko, koulutukseltani terveystieteiden maisteri ja psykiatrinen sairaanhoitaja (AMK). Olen myös sivutoiminen väitöskirjatutkija Tampereen yliopistossa. Järjestökentällä olen toiminut vuosia erilaisissa asiantuntija-, kehittämis- ja suunnittelutehtävissä. Minulla on myös vankka ja monipuolinen hoitotyön kliininen kokemustausta. Vapaa-ajalla nautin luonnossa kulkemisesta ja retkeilystä.

FinFami on minulle järjestönä tuttu, sillä vastasin vuosien 2016–2019 aikana Mielenterveysomaiset Pirkanmaa FinFami ry:n puitteissa toteutetusta Ankkuri-aallokossa – projektista, jossa kehitettiin uudenlaisia omaistyön käytäntöjä psykiatrisen sairaalan yksiköihin.

Palaan mielelläni FinFami-yhteisöön tekemään arvokasta ja merkityksellistä työtä mielenterveysomaisten aseman parantamiseksi ja stigman heikentämiseksi. Katson luottavaisesti eteenpäin – nykyisestä koronatilanteesta huolimatta. Yksin ei kuormittavien asioiden kanssa tarvitse nytkään jäädä, sillä meidät tavoittaa puhelimella ja sähköpostitse. Olemme paraillaan ottamassa käyttöön myös digitaalisia tukimuotoja.

Ollaan yhteydessä!

Aurinkoista kesän odotusta sekä terveyttä Sinulle ja läheisillesi.

Yhteistyöterveisin

Sami Hoisko

Toiminnanjohtaja

p.050 528 0030

[email protected]